perjantai 7. maaliskuuta 2008
Molemmat pentueet viikon ikäisiä
Ensimmäinen viikko siis takana. Veljenikin oli täällä valvomisapuna muutaman päivän ja lähti kotiin eilen. Tänään äitini suuntaa kohti Luumäkeä. Viikonloppu ollaan siis omalla porukalla ja totutan emät siihen, ettei aina ole joku paikalla. Maanantaina palaan normaalisti töihin, joten niillä on pitkät päivät yksinään pentujensa kanssa. Edessä pitäisi olla pari helpompaa viikkoa minulle ja sen jälkeen alkaa sitten se syöttö- ja siivousrumba. Pääsiäisen jälkeen duunini muuttuu osa-aikaiseksi kuukauden ajaksi, että jää paremmin aikaa pennuille .
Riisenipentue on selvästi liikkuvampi ja äänekkäämpi. Nyt ulkonäössä alkaa näkymään eroja. Niillä on kiiltävämpi turkki, pidemmät kaulat ja päät. Kaiken kaikkiaan riisenit vaikuttavat raajakkaammilta. Niistä lähtee jo tässä vaiheessa paljon enemmän ääntä ;O)
Kaikki sujunut siis paremmin kuin hyvin. Hevi suhtautuu minun koiriini kuin omaan laumaansa ja nykyisin se haluaa käydä ulkona yhdessä niiden kanssa. Siellä ne siis kaikki 4 jolkottelevat pihalla ja ovat kuin yhtä laumaa. Molemmat emät ovat selkeästi enemmän mukana normaalissa elämässä. Kun ne esim. kuulee että treenailen pentuani pihalla, niin molemmat alkavat kiljumaan sisällä. Ne haluavat mukaan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti